Hei!

Olen Marika Syväsalmi, shetlanninlammaskoiraharrastaja Rovaniemeltä. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta ja viisi shetlanninlammaskoiraa. Koirat ovat perheessämme rakastettuja jäseniä ja osallistuvat kanssamme kaikkeen touhuiluun. Mieluisimmat harrastukset koirien kanssa ovat koiranäyttelyt ja pitkät metsälenkit kaikkina vuodenaikoina. Satunnaisesti pystytämme agility-esteitä takapihallemme ja harjoittelemme tottelevaisuutta ihan omaksi iloksemme. 

 

Olen suorittanut Suomen Kennelliiton kasvattajakurssin v. 2011 ja

Shelmian -kasvattajanimi myönnettiin minulle syksyllä 2014.

Olen Suomen Kennelliiton ja rotujärjestömme Shetlanninlammaskoirat ry:n jäsen.

 

Olen juuri aloittelemassa pienimuotoista shetlanninlammaskoirien kasvatusta. Tavoitteenani on kasvattaa rotumääritelmän mukaisia, terveitä ja kauniita, kaikin puolin tasapainoisia shetlanninlammaskoiria.

 

Otathan yhteyttä minuun mikäli haluat lisätietoja koiristamme, tulevista pentusuunnitelmista tai vaikka rodusta yleensä. Löydät meidät myös Facebookista!